Kantoliina, tuo vauvan lempipaikka

Kantoliina on meillä noussut vauvatarvikkeeksi numero yksi. Tyyppi painaa jo yli kuusi kiloa, eikä sitä ole kiva roikotella loputtomiin yhdellä kädellä. Kantoliinassa lapsi viihtyy aina. Kotona liina on kätevä, kun pitää saada jotain tehtyä - ruokaa, siivoamista, ompelua, pyykkien ripustamista. Vauva viihtyy liinassa ja näkee sieltä mitä tapahtuu. Tyyppi on luonteeltaan utelias ja vaatii päästä pystyyn näkemään maailmaa. Ihan ensi alkuun kantoliinan sitominen tuntui vaikealta, mutta kun muutaman kerran harjoitteli, alkoi sitominen onnistua käden käänteessä. Ja yksi sidonta riittää. Kuvassa näkyy sidonta nimeltä perusX tai kietaisuristi, jos olen oikein ymmärtänyt. 

Lapsi lähellä, kädet vapaina

Erityisen kätevä liina on ihmisten ilmoilla. Liinassa vauva on tallessa ja turvassa ja lämpimässä, ja yleensä hiljaa. Liinan avulla saa kädet vapaiksi esimerkiksi ruokapöydässä tai sitä tarjotinta kantaessa. Kaupungilla liinan kanssa mahtuu kaupan hyllyjen väliin tosi paljon paremmin kuin isojen yhdistelmävaunujen kanssa. Ja liinasta lapsi näkee ympärilleen, toisin kuin niistä vaunuista. Ja sitten taas toisaalta, kun lasta alkaa väsyttää, nukkuu hän sujuvasti liinassa. Pieni tuhisija kantoliinassa on kyllä ihan enstex söpö. Lisäksi liinassa vauva on tosi lähellä ja jotenkin suojeltavissa, vanhemman alkukantainen suojeluvaisto tykkää tästä. 

Ymmärtääkseni kantoliina on noin tuhat kertaa ergonomisempi kuin rintareppu, siis sellainen, jossa vauva kulkee kasvot menosuuntaan. Vauvan selkä on vielä luonnostaan kaarella, eikä sitä ole hyvä pakottaa suoraksi, niinkuin rintarepussa tapahtuu. Liina tukee lapsen selkää koko matkalta. Itsekin luulin aiemmin, ettei lapsi näe kantoliinasta mihinkään. Olin väärässä. Liina tuntuu antavan lapselle aika paljon valtaa siihen, tähystääkö ympärilleen vai painaako päänsä liinan suojiin. Liina tuntuu hyvältä myös kantajasta; varsinkin tukevammat sidonnat ovat todella tukevia, kun lapsen paino jakautuu koko selälle ja myös vyötärölle. 

Meille on kertynyt jo läjä kantoliinoja. Niitä on vaikka miten monenlaisia, tavallisimmat variaatiot ovat ehkä pitkä trikoinen, pitkä kudottu ja rengasliina. Meillä ei ole rengasliinaan löytynyt hyvää kantoasentoa ollenkaan. Trikoisella liinalla oli hyvä opetella pienen vauvan kanssa, mutta kyllä tuo kudottu on tukevampi kuin se trikoinen. Lisäksi meillä on vielä neliöliina, joka odottelee selässäkanto-aikoja. Neliöliina on kantorepun ja kantoliinan välimuoto, ikään kuin muotoon ommeltu kantoliina. Kannoin tovin erästä parivuotiasta sukulaislasta siinä, ja se sujui hyvin. Monihan ajattelee ettei jotain kaksivuotiasta enää jaksa kantaa. Minä ajattelen, että kun tuollainen "apureppuselkä" on saatavilla, uskaltaa pienen lapsen kanssa lähteä pitemmällekin kävelylle metsään. 

Ja nyt julkaisen kirjoitukseni, vaikken keksi mitään nasevaa lopetuslausetta.

Arjen kauneutta

Mikä tahansa on kaunista, kun se kuvataan tarpeeksi hyvällä kameralla, sopivasti rajaten ja vähän värejä nostalgisiksi tuunaten. Blogeissahan pääsee esittelemään elämäänsä sellaisena, kuin toivoisi sen olevan. Ihan oikeasti mä luulen, että (valokuva)blogeja pitää lukea nykyisin kuin asuntomyynti-ilmoituksia. 

Tähän tyyliin:

Söpösti pudonnut ruskeahko lehti. (Puolikuollut kahvipensas)

Tunnelmallisia värisävyjä. (Lampunjalkaan kuivumaan ripustetut vaippaimut ja pesupähkinäsukka)

Ihanan iloisia värejä, tui tui.  (Aivan käsittämättömän karsea tavarakasa hoitopöydän vieressä, alimpana jouluna aloitettu palapeli, jonka paloista on varmaan jo puolet mennyt imuriin. Oikeasti, se aloitettu palapeli on tuossa alla. Tänään aamulla vauva pissasi kaaressa tuon kasan päälle.)

Söpö halirätti söpöllä leikkialustalla. (Molemmissa noin puoli litraa pissaa)

Aikaa parisuhteelle-illan jälkiä. (Roskia ja tiskejä. Taustalla liki tyhjä kasvovesipullo, jonka olis voinu heittää pois jo viime vuonna.)

Tunnelmallinen parisuhdehetki. (Puolison parransänki seepiaksi väritettynä)

Italialainen pizza-alusta. (Kolme päivää tiskipöydällä lojunut leikkuulauta)

Auvoinen maisemakuva. (Leipäkaukalon alimmista pusseista löytyvät leivät ovat tainneet evoluutioitua jo yhdyskunnan tasolle)

Mutta oikeasti, omakin elämä näyttää vielä todellisuuttakin paremmalta, kun sitä katsoo digijärkkärin läpi. Minusta on vain hyvä asia, että elämästä saa näin helpolla kaunista ja tunnelmallista. Pitää vaan muistaa, ettei liikaa kateellistu muiden kuvia katsellessa. 

Joskus olis kyllä kiva tietää, minkälaisessa sotkussa ihmiset oikeasti elämäänsä elävät. Lapsiperheessähän yllätysvieraiden soittaessa siivotaan apinan raivolla puoli tuntia ja sitten pahoitellaan, kun ei yhtään ehditty siivota. Ja vieraat uskovat. 

Parhautta

Parhautta on tää arkinen elämä. Ihan randomisti, esimerkiksi:

Lelusta kiinni

Kun herää Vauvan heilumiseen kainalossa ja saa ison aamuhymyn. Kun tajuaa, että kirjastosta saa pikkuvauvojen kuvakirjoja ja lukee sellaista lapselle ekaa kertaa. Kun Vauva aamulla pissaa lavuaariin. Kun Vauva on ollut Puolison kanssa kotona neljä tuntia kaksin ja niillä on mennyt kaikki hyvin. Ja että sen neljän tunnin jälkeen tahdon vain pidellä Vauvaa, kun oli jo ikävä. Kun Vauva on kiinnostunut ympäristöstään ja tuijottelee ikkunasta ulos. Kun mä yritän sitoa Vauvaa liinalla selkään, siitä ei tule mitään, mutta Vauva vaan nauraa.  

Muiden kehut ja ihastelut - onpa se kaunis, onpa se tyytyväinen, onpa se rauhallinen. Vauvakirjan täyttäminen kuvin ja tekstein - tyyppi on jo kasvanut ja kehittynyt niin! Kun Vauva oppii jotain uutta - tarttumaan leluun, kääntymään ympäri. Kun tiedän, mikä hätä tyypillä on ja osaan auttaa. Kun Vauva hymyilee minut nähdessään. Viime päivinä Vauvaa on alkanut naurattaa poskipusut.

Vauva nukahtaa liinaan ja nukkuu siinä tuhisten. Puolison höpötys Vauvalle. Vaunulenkki, kun Vauva ensin tuijottelee pientä lelua ja aikanaan nukahtaa ja me aikuiset keskustelemme. Ja ne pienet varpaat, jotka ovat ihan kuin omani. 

Mä tiesin etukäteen, että vauvaa ei aina tekisi mieli hoitaa ja hermo on tiukalla, kun se itkeskelee. Kukaan ei ollut kertonut, että vauvan kanssa voi olla ihanaa ja miten onnellista aikaa tää voi olla!      

Aina ei mee niinkuin Strömsössä

Värjäsin harsoja, koska se tuntui hyvältä idealta.
Vauvaa tuskin kiinnostaa, puklaako se batiikkivärjättyyn
vai ihan valkoiseen, tai jopa kakkatahraiseen harsoon.

Pahoittelen otsikon kliseisyyttä. Just nyt en jaksa keksiä parempaa. Flunssa ja influenssa ja mahatauti kiertävät nyt Suomea, meillä onneksi on vieraana vain flunssa. Puoliso on kuitenkin ollut koko viikon liki sänkypotilaana, ja minä olen saanut hoitaa kahta ihmistä. Vauvakin on ollut harvinaisen kärttyisä, liekö syy siinä, että äitikin on ollut kärttyisä. 

Ja juu, meillä on "huono viikko" paljon parempi kuin jonkun koliikkivauvan kotona on hyvä viikko, mutta tää on mun blogi ja jos mä en saa täällä valittaa niin missä sitten? Ei meidän Vauva ole maailman eikä edes Suomen ainut helppo, tyytyväinen, kärsivällinen ja iloinen lapsi, joka nukkuu aina hyvin. Tervetuloa siis blogiini, te jotka ymmärrätte minua, mutta että tiedä mitä sanoa ystävälle jonka vauva valvottaa/ itkee aina/ on tyytymätön/ kärsii elämäntuskaa/ ei suostu olemaan sekuntiakaan muuta kuin sylissä. 

Jos ne siniseksi värjätyt harsot pesee vaippapyykin
kanssa, saa ihanan hempeän vaaleansinisiä (voi
oksennus!) vaippoja, imuja ja harsoja. Jee.

Takaisin aiheeseen. Kun se ei kerran ole Puolison vika, että se on kipeänä, niin siihen ei myöskään voi purkaa ärtyneisyyttä, ja yleistä väsymystä. Kipeällä ihmisellä on oikeus tulla paapotuksi ja empatisoiduksi. Kyllä mä tiedän itsekin, miten kurjan olon kunnon flunssa tekee.

No,  mulla on kuitenkin ollut kaikkea menoa tällä viikolla joka päivä, enkä tajunnut että olisi ehkä ollut viisasta perua ja pysyä vaan kotona ja säästää voimia. Mutta kun kaupassa pitää kuitenkin käydä ja muutamaan muuhun asiaan on tullut sitouduttua, niin olen kyllä venynyt jo vähän yli jaksamiseni tällä viikolla. Ja raahannut Vauvaa mukanani. Mun pää kyllä hajoaa siihenkin, jos en pääse jonnekin, mihin tahansa, käymään pois kotoa. Käsittääkseni vanhan kansan termi tälle ilmiölle on kyläluuta.

Meidän Vauva ei myöskään ole lukenut vauvanhoito-oppaita. Sillä on tiheän imun kaudet ihan milloin sattuu ja se kääntyi eilen viisi kertaa mahalta selälleen. Selälta mahalleen se ei ole vielä kääntynyt kertaakaan. Mä olen jotenkin käsityksessä, että yleensä asiat opitaan toisinpäin. Noh, meidän hullunkuriseen perheeseen tää epäsovinnainen järjestys sopii oikein hyvin!