On aika selvää, että kirjoittamistahtini on hiipunut. Olen kokenut jonkinlaista painetta siitä, että blogiin pitäisi tuottaa järkevää tekstiä tasaiseen tahtiin. Aion nyt lopettaa sen. En siis lopeta blogia, vaan tekstintuotto-stressaamisen. Jos tulee jotain kirjoitettavaa, kirjoitan. Jos ei, niin ei. Saattaa siis olla, ettei blogi päivity jatkossakaan kovin usein tai ollenkaan.
Blogiprojekti alkoi kohdallani keskenmenosta. Tuskastuin tiedon saamisen hankaluudesta, ikävästä kohtelusta ja koko tilanteesta ja aloin purkaa kokemustani blogiin. Kun toinen raskaus alkoi, alkoi kasvu äidiksi. Odotin rankkaa vauvavuotta, tarvettaa tilittää siitä, tästä ja tuosta, mutta todellisuus yllätti. On kivaa olla äiti. Äitiys on ollut luonteva ja tuskaton rooli minulle. Iso osa kuuluu tietenkin maailman helpoimmalle lapselle. En tiennyt tuollaisia olevan olemassakaan.
Ehkä kaikki se pohtiminen ja sulattelu raskausaikana todella kannatti, ehkä sopeuduin juuri siksi, että osasin odottaa isoa muutosta. Ei se sitten niin iso ollutkaan. Ei minun elämäni ole mullistunut. Ei myöskään ruumiini. Painan tismalleen saman verran kuin tullessani raskaaksi.
Kiitän lukijoitani mielenkiinnosta, voi olla, että tämä on viimeinen bloggaus toistaiseksi, tai sitten ei, en tiedä. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen ainakin kaksi aihetta, joista voisi kirjoittaa.... Että ehkä en sittenkään laita ihan niin kokonaan pillejä pussiin kuin meinasin. Katsotaan!
Ihanaa kesän jatkoa itse kullekin!
