Pumppasin vähän maitoa pulloon, jätin lapsen nukkumaan ja rykäisin asioille. Hississa oli sellainen olo, että ihanaa päästä hetkeksi tuulettumaan. Puoliso siis jäi lapsen kanssa kotiin, en mä Vauvaa yksin kotiin jättänyt.
Parissa tunnissa ehtii koluta muutaman kaupan, palauttaa kirjastonkirjat ja lukea uusimman vauvalehden, istua yksin kahvilla, tehdä pikaiset ruokaostokset ja vuokrata leffan.
Kahvilassa ohi meni nuorisojengi. Taitaa olla aikuisuuden oire, kun nuoria katsoessaan ymmärtää ja muistaa olleensa ihan samanlainen. Nuoret taas katsoivat minua just sillä katseella, että huh huh, tuon näköisenä en ikinä koskaan tule kaupungille näyttäytymään. Ei se mitään, ettei mulla ollut meikkiä ja lenkkareissa ja farkuissa olin. Mutta mun hiukset - ne olis pitänyt pestä eilen ja leikata viime kuussa. Ne on just sellaiset, kun olen aina vannonut, etten päästä mun kuontaloa tähän kuntoon.
Paljon väliä. Mulla on maailman suloisin lapsi, jota ei kiinnosta mun hiukset. Ja kyllä mä osaan ne kuntoon laittaa esim huomiseksi, kun mennään sukuloimaan ja varmaan otetaan kuvia. Ja jos joku nyt huolestuu miten meidän parisuhde voi, kun mä en pidä itsestäni huolta, niin ottakee opiksi: Itsestään huolta pitämistä on se, että ottaa pikku hetken kahvikupin kera ihan itselleen, niin sitten tekee mieli taas halipusia sitä Puolisoakin. Se tehdään sen vuokratun leffan ääressä.
